Hailuodossa on helppo olla onnellinen

Yli 30 vuotta olen ollut Hailuodon lumoissa. Olemme olleet perheen kanssa saarella vuokramökeissä, kesäpiknikillä Marjaniemessä, ystäväni pienessä kesämökissä, päivän pikavisiiteillä.

Syyskesällä 2006 tapasin luotolaisen Eilan, joka omistaa vuonna 1920 rakennetun Piilin maalaistalon. Kun ensimmäisen kerran astuin Piilin pirttiin, haukoin henkeäni: voisinko minä viettää täällä kesäaikaani! Niin meistä tuli Piilin kesäasukkaita, ja hiljalleen talo alkoi käydä tutuksi ja läheiseksi.

Hailuotolaista onnen olotilaani lisää se, että meistä on tullut Eilan kanssa hyvät ystävät. Olemme toistemme ihmisiä. Piilissä saan elää niin kuin tahdon. Minulla on vapaus, jota vuokraemännän kontrolli ei sido.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Sinisen Pyörän Kievari


Tarvitsin vähän irtiottoa arjesta ja lähdin pariksi päiväksi Hailuotoon. Majoituin Sinisen Pyörän Kievariin, missä sain kahden hengen huoneen puolella hinnalla. Fiksu yrittäjä! Olinkin koko talon ainoa asukas hallussani oma makuuhuoneeni ja viihtyisä olohuone. Emäntä pistäytyi pari kertaa, mutta muuten talo oli "minun", aamiastarvikkeet valmiina jääkaapissa. Käytännöllinen ratkaisu. Minulle ei tarvinnut tulla keittämään puuroa, ja sain nukkua niin pitkään, kuin halusin. Mainio kortteeri! Suosittelen.

Kyllä Hailuodon rauha on terapeuttista. Kun ensimmäisenä iltana käveleskelin pihapiirissä, ei kuulunut ääntäkään. Oli tyyntä, joten ei edes tuuli rapisuttanut puiden oksia. Seuraava päivä olikin jo tuulisempi. 


Maalla ollaan!
Naapuritalo heinäseiväsaidan takana

Pihapiirissä olevan vanhan talon kauniita ikkunoita heijastuksineen

Aitta pihalla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Donnalla on aikaa laskea tähtiä