Hailuodossa on helppo olla onnellinen

Yli 30 vuotta olen ollut Hailuodon lumoissa. Olemme olleet perheen kanssa saarella vuokramökeissä, kesäpiknikillä Marjaniemessä, ystäväni pienessä kesämökissä, päivän pikavisiiteillä.

Syyskesällä 2006 tapasin luotolaisen Eilan, joka omistaa vuonna 1920 rakennetun Piilin maalaistalon. Kun ensimmäisen kerran astuin Piilin pirttiin, haukoin henkeäni: voisinko minä viettää täällä kesäaikaani! Niin meistä tuli Piilin kesäasukkaita, ja hiljalleen talo alkoi käydä tutuksi ja läheiseksi.

Hailuotolaista onnen olotilaani lisää se, että meistä on tullut Eilan kanssa hyvät ystävät. Olemme toistemme ihmisiä. Piilissä saan elää niin kuin tahdon. Minulla on vapaus, jota vuokraemännän kontrolli ei sido.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Sunikari-sarja täydentyy


Olen jatkanut Sunikari-sarjan kuvien käsittelyä.
Tässä viimeisimmät.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Terran ja sinisen sävyjä Sunikarissa

Kuvasin valokuvausopintojani varten sarjan otoksia Sunikarista. Keskityin aallonmurtajan kiviin ja niiden yksityiskohtiin.




Donnalla on aikaa laskea tähtiä